Kahden yön Amsterdamin visiitin jälkeen haikealla mielin suuntasimme kohti seuraavaa kohdetta. Amsterdam sytytti jotain sisällä päin jota on hankala sanoin kuvata, mutta jonka ehkä muutkin kaupungissa käyneet ovat kokeneet. Suuntasimme kahden tunnin ajolle kohti byrokraattista Brysseliä, eikös siellä kuitenkin ole juuri niitä ihmeellisiä ja tuikitarpeellisia EU-virastoja?
Kahden tunnin ajomatka venyi ensin tunnin Belgian puolella moottoritiellä sattuneen kolarin vuoksi ja lopulta vielä toisen tunnin Brysselin ruuhkien ja yhden rakennustyömaan aiheuttaman ajokiellon vuoksi. Perille kuitenkin päästiin ehjin nahoin ja vastapäätä hotellia löytyi oivallinen parkkihallikin.
Keli suosi kerrankin oikein kunnolla ja lämpötila tänne saapuessa oli +29 vaikka keli oli kovin pilvinen. Majapaikkamme Argus Hotel on aivan keskustasta reilun kilometrin verran sivussa, mutta vilkkaan ostoskadun sivukadulla. Thank God täällä on myös toimiva huonekohtainen ilmastointi! Tuo viereinen ostoskatu vilisee tunnettuja merkkimyymälöitä kuten Louis Vuitton, Armani, Hermes, Jimmy Choo ym ym. Eli ei siis yhtään mitään itselleni. Vaikka rahaa olisikin vaikka variksille syöttää niin aika oudolta tuntuisi pistää kuukauden road tripin budjetti yhteen laukkuun tai kenkäpariin ja takkiin.
Alunperin tarkoitus oli ottaa koirat keskustakierrokselle mukaan, mutta järki käski jättää karvakaverit ilmastoituun hotellihuoneeseen. Keskustaan päin suuntasimme vähän mutkitellen ja varsinaisena päämääränä oli Manneken Pis. Matkalla näkyi useampikin valtava kirkkomainen kolossi, maailmansotien muistomerkkejä ja ennenkaikkea hienoja vanhoja taloja vierivieressä.
Pissaavan pojan luona tuli deja vu kahden vuoden takaisesta reissusta Kööpenhaminan merenneito-patsaalla. Hirveästi ihmisiä kuvaamassa ja itse kohde oli pienempi ja vaatimattomampi kuin ennakko-odotus oli antanut ymmärtää. Oliskohan tuo Manneken Pis ollut vain 40cm korkea, oikeastaan ihme että sitä ei ole kukaan mukaansa varastanut. Hieno se kuitenkin oli, joten pettyä ei yhtään tarvinnut.
Reittimme kulki vähän mutu-tuntumalla ja vähän karttaan nojautuen kohti ydintä ja matkalla olikin ihan täyteen ahdettuja kahvila/baarikatuja ja myös täysin tyhjiä asuntokatuja. Välillä oli vieri vieressä belgialaisia suklaita ja vohveleita tarjoavia pieniä myymälöitä ja toisaalla taas oli ravintoloita kutakuinkin viiden metrin välein.
Ruokapaikaksi valitsimme jälleen kerran terassin johon myös vaunut mahtuvat. Tällä kertaa se oli italialainen ravintola, jossa valitsimme pasta-annokset. Tarjoilija ihastui pellavapäiseen poikaamme niin kovasti, että unohti ensin tilauksemme täysin ja tuli moneen kertaan erikseen vielä lirkuttelemaan. Vielä lähtiessämme hän tuli silittelemään pojan päätä ja jutteli jotain ranskaksi.
Vatsat tuli pastasta sen verran täyteen, että hetki piti kävellä ennen kuin pysty ajattelemaankaan edes juotavaakaan. Lopulta pysähdyimme yhdelle terassille ja tilasimme juomat. Tarjoilija vastasi englanniksi, mutta kysyi heti perään suomeksi ”ootteko te Suomesta?” Yleensä reissussa suomalaiseksi tunnistautuminen ei ole mikään positiivinen asia, mutta kun sen tekee toinen suomalainen niin asia ei ole niin paha. Ja onhan se varmaan Belgiassa asuvalle suomalaiselle kuitenkin jonkinlainen tunneasia tavata myös suomalaisia asiakkaita.
Bryssel osoittautui kaiken kaikkiaan paljon muuksi kuin EU-virastojen kaupungiksi. Monessa mielessä tästä tuli mieleen Praha vähän keskustasta sivummalla ja toisaalta tämä oli kuin Amsterdam, mutta siistimpänä ja tilavampana. Tänne(kin) voisi siis tulla uudestaan!