Jos pohjoisessa käy niin kyllä poroja on nähtävä, vaikkakin auton ratissa ne aiheuttavat melkoista verenpaineen kohoamista itsepäisellä liikenteen vaarantamisellaan. Niiden ohittamiseen kun usein tarvitsisi ison auran auton eteen tai sitten massaa tavarajunan verran.
Ajelimme ristiin rastiin aluetta kun muistelimme jonkun porokahvilan tms mainoksen. Lopulta se mainos löytyikin ja hiukan epämääräisten reittien jälkeen myös itse paikka eli Kahvila Lammintupa. Lammintupa mainostaa olevansa Rukan suosituin käyntikohde ja ei välttämättä ole yhtään väärässä. Kokonaisuus sijaitsee Ruka-Kuusamo ulkoilureittien varrella ja tarjoaa ruoan ja kahvittelun ohella ainakin huskyajeluita, poroajeluita ja lasten moottorikelkkailua.
Päätimme testata poroajelun 7kk poikamme kanssa. Saimme vetäjäksi ralliporoksi kehutun Simon ja käyttöohjeet kaasun käyttöön. Simo vetikin hienosti muutamat rallipätkät radalla ja kaikki kyytiläiset nauttivat. Ajelun päätteeksi pääsimme vielä tutustumaan poroihin tarkemmin ja saimme vasullisen jäkälää poroille syötettäväksi. Aikaisempiin porokokemuksiin verrattuna nämä olivat selvästi säyseämpiä ja muutenkin jotenkin hauskempia tapauksia.
Ensimmäisen kelkkailun jälkeen yölläkin tuli siihen malliin reittiä rallateltua, että olihan se vielä toinenkin vuokrakerta varattava kun seuraava mahdollisuus koittaisi kuitenkin vasta ensi talvena. Tällä kertaa reitti oli pehmeämpi ja kelkkakin jotenkin löysemmän tuntuinen, piti siis alkuun opetella hieman erilainen ajotyyli. Kokeilimme uusia reittejä ja kävimme myös ajelun ohella kahvilla mistä lisää erillisessä ravintolapostauksessa. Näiden kahden kerran jälkeen voin sanoa, että moottorikelkkailu on niinsanotusti minun laji. Harva kokeilemani asia on ollut yhtä hauskaa
Kaikkinensa Ruka oli hieno kokemus ja siellä viihtyi vallan mainiosti myös näin laskettelua boikotoivana ja hiihtämistä karttavana matkailijana. Tekemistä riittää laidasta laitaan ja toivelistalla olisikin nyt myös lumettoman ajan reissu kesämahdollisuuksia tutkimaan. Kaupat niin Rukalla (niinkuin olettikin) kuin Kuusamon keskustassa ovat monissa tuotteissa selkeästi ja jopa törkeästi kalliimpia kuin etelämpänä joten jos autoon mahtuu niin säilyvät tavarat kannattaa tuoda kauempaa.